Joulutunnelmaa Keuruulla


Kuten muuallakin myös Keuruulla eletään jännittävän Joulun odotuksen tunnelmissa.

Odottavan aika on pitkä, mutta onneksi meillä on useita ihania, jouluisia tapahtumia, joissa voi täydellä sydämellä fiilistellä tunnelmaa.

Vanhan Keuruun Joulutori on jo perinne keuruulaisen joulun odotuksessa. Joulukuun puolivälissä lauantaina 15.12.18 klo 11-15 kerääntyy Vanhan Pappilan ja entisen pappilan kivinavetan, nykyään matkailukeskus Kamanan pihapiiriin ja sisätiloihin runsaasti myyjiä. Pöydät notkuvat leivonnaisista, hilloista, mehuista sekä kädentaidon tuotteista, kuten joulukoristeista, koruista ja asusteista. Ravintola Pappilan Taverna tarjoaa herkullisen jouluisen lounaspöydän antimia ja myy glögiä ym. herkkuja ja Annulin Putiikissa & Tiltaltti Shopissa teet uniikkeja löytöjä sisustuotteiden, korujen ja asusteiden parissa. Tapahtumassa on aina ollut hieman ohjelmaa ja tottahan itse Joulupukkikin paikalla kiertää tervehtimässä ja kuulemassa lahjatoiveita! Os. Kangasmannilantie 2-4, Keuruu.

Keuruun yläasteen juhlasalissa järjestetään sunnuntaina 16.12.18 klo 11-13 järjestöjen myyjäiset. Näissä myyjäisissä tarjolla on runsaasti eri yhdistysten tarjoamia tuotteita käsitöistä joululeivonnaisiin ja saunavastoihin. Kannattaa myös kokeilla arpaonnea, moni on saanut tapahtuman jälkeen mukavan yhteydenoton voiton merkeissä. Os. Jussi Rainiontie 5A, Keuruu.

Muistathan, että usein näissä myyjäisissä ja harrastajien myyntipöydillä käy vain käteinen, joten varauduthan myös tähän.

Kauneimmat Joululaulut – Haapamäen kirkko 13.12. klo 19 – Pihlajaveden uusi kirkko 16.12. klo 13 – Keuruun uusi kirkko 16.12. klo 18.
Katso kaikki konsertit Keuruun seurakunta

Hyvä Tuomas Joulun tuopi – konsertti Keuruun uudessa kirkossa 21.12. klo 19.

Lisätietoa näistä tapahtumista ja tietoa muistakin keuruulaisista menoista löydät täältä: MENOINFO

Tiedot koonnut VisitKeuruu

 

© Copyright - Designed and developed by Samenco